maanantai 10. huhtikuuta 2017

Miten meni niinku omasta mielestä?

Nyt kun vaalit on ohi ja Tampereella sekä koko maassa Vihreät on saanut historiallisen vaalivoiton kaksinumeroisella kannatuksella, ei voi olla kuin tyytyväinen. Tampereella kärkikaartista ehdokkaat meni kivasti läpi ja paikkamäärä kasvoi kymmenestä neljääntoista. Moni ensikertalainen pääsi ainakin varalle ja laadullisesti sekä taidollisesti ovat mielestäni loistotyyppejä.

Valitettavasti moni hyvä ehdokas jäi aivan valtuuston varapaikan tuntumaan ja vaikka olin vaalivalvojaisissa iloinen kokonaistuloksesta olin samalla pahoillani ns. rannalle jääneiden puolesta. Matkan varrella olen saanut tutustua moneen hyvään tyyppiin niin taustaorganisaatiossa kuin uusiin tulokkaisiin näin vaalien merkeissä. Oma tulokseni jäi myös vaatimattomaksi (41 ääntä) mikä luonnollisesti harmitti.

Tässä vielä hymyilytti
Oma kampanjointi sai takaiskun kun loukkasin vasemman jalan nivelsiteet kohtuullisen pahasti kolme viikkoa ennen vaalipäivää. Olin juuri edellisenä päivänä saanut 2000 esitettä ja tarkoitus oli aloittaa katukampanjointi isosti. Tykkään katukampanjoinnista tosi paljon, on kiva kohdata ihmisiä ja tulla (välillä) haastetuksi.


Koska keppien kanssa kädet loppuu kesken ja liikkuminen kaduilla ei tullut kyseeseen, niin otin taktiikaksi olla vaalimökillä. Olinkin arki-iltapäivästä 1-2 tuntia ja viikonloppuisin enemmän. Sain kepit koppiin talteen ja pystyin tassuttelemaan mökin edessä ja toimimaan mökillä baristana. Esitteitä meni kohtuullisesti mutta mökkikampanjoinnin ongelma on suuri tarjonta ja ihmiset tätä kautta hylkii mainontaa enemmän.

Kaikkea ei tietenkään voi laittaa jalan piikkiin. Näissä politiikan kauneuskilpailuissa on muitakin asioita, mm. ehdokkaan habitus, vaaliteemat ja ulosanti. Olen jalan takia ollut kolme viikkoa lenkkareissa kun muut kengät ei mahdu jalkaan, en tiedä onko tuolla ollut vaikutusta. Vaaliteemat kasasin aika viime tingassa. Luulen, että ne eivät puhutelleet ihmisiä tai ainakaan sitä kohderyhmää mitä yritin tavoitella. Painotin voimakkaasti erityislasten tukemista kouluissa ja koulujärjestelmän ylläpitämistä yleensä. Samaa teemaa oli myös muilla ehdokkailla. Ulosantia olen mielestäni parantanut viime vaaleista mutta sitä on itse aika vaikea arvioida mikä toimii ja mikä ei.

Tapahtumia olin järjestämässä kahdesti, Vihreä koirakävely Eteläpuistoon oli kiva tapahtuma, sää oli aika kehno, mutta porukkaa oli kohtuullisesti. Sinnittelin kepeillä reitin Keskustorilta Eteläpuistoon ja takaisin, onneksi sain lainataluttajia koiralleni. Eteläpuistosta blogasin erillisen kirjoituksen ja alue oli tapetilla lehtien palstoilla moneen kertaan.

Toinen tapahtuma missä olin mukana oli Väliinputoajien suojaverkot missä puhuin erityisnuorista. Keskustelu siellä oli hyvää ja mielestäni Vihreä Tila toimi tilana hyvin. Noin keskeisellä sijainnilla kun olisi jatkossakin kokoontumispaikka missä voisi pitää tapahtumia ja keskustella.
Somessa otin taktiikaksi rummuttaa Instagramissa kuvien kera, blogata viikoittain ja jakaa blogaukset Twitterissä ja Facebookissa. Facebook-mainontaa käytin runsaasti. Tämän lisäksi tein erillisen mainoksen minkä säädin oman kuplani ulkopuolelle. Rahaa käytin mainontaan n. 160€. Ei toiminut. Tavoitettuja ihmisiä oli yli kymmenen tuhatta, sitoutumisia useita satoja. Erityislapsista kirjoittamani blogaus levisi Somessa tosi hyvin, ajoitus vain oli kovin myöhäinen vaaleihin nähden joten hyödyt jäi ohkaisiksi.

Hankin myös runsaasti koirankakkapusseja mitkä käärin vaaliesitteeseen. Niitä oli keppien kanssa hankala jakaa mutta aivan viimeisenä viikonloppuna sain ne jaettua kun vihdoin pystyin jättämään kepit kotiin. Ihmiset olivat aidosti ilahtuneita ja palaute oli hyvää, tämä ei valitettavasti konkretisoitunut ääninä.

Yleisesti otin oppia näistä vaaleista monella rintamalla. Monia asioita tekisin toisin, esim. keräisin oikean tukiryhmän, kohdentaisin tarkemmin teemapuolella ja ostaisin esim. bussimainontaa. Vaalien jälkeen tyypillisesti tulee aktiiveille tyhjyyden tunnetta, kun yhtäkkiä ei tarvitsekaan jakaa mainoksia ja miettiä Some-näkyvyyttä. Meinaan jatkaa yhdistyspuolella ja vuodenvaihteessa on taas presidentin- ja maakuntavaalit missä toimin todennäköisesti tukiryhmässä ja taustaorganisaatiossa.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tuetaan erityislapsia nykyistä paremmin

Aamulehdestä saimme lukea, että Liisanpuiston-koulu joutuu korjattavaksi sisäilmaongelmien takia. Oma tyttäreni sai opiskella tässä erityiskoulussa ala-asteelta yläasteen loppuun ja opetuksen taso oli siellä mielestäni hyvällä tasolla. Erityislapsen perheen arki itsessään on haastavaa ja ongelmat koulussa lisäävät kuormitusta kotona.

Mielestäni suurin ongelma Tampereen koulurintamalla on koulujen sisäilmaongelmat ja ne pitää laittaa kuntoon. Puhutaan kuitenkin työympäristöstä, missä opettajat tekevät pitkän työuransa. Myös lapset altistuvat ongelmille ja hengitystiesairaus tai allergia on elinikäinen vaiva. Tilojen kunto on heikentynyt pitkän ajan kuluessa, mutta käänne parempaan saadaan parantamalla toimia tilojen ennakoivien tarkastusten lisäämiseksi sekä käyttämällä rakennuksia oikein esim. riittävällä ilmastointiasetuksilla. Lisämotivaatio koulujen korjaamiseksi olisi sen työllistävä vaikutus.



Toinen suuri ongelma on ohjaajaresurssien vähäisyys. Nykysuunta on opetuksen tasapuolistaminen ja integraatio mikä tarkoittaa sitä, että esim. erityislapset ohjataan osaksi tavallisia koululuokkia erityiskoulujen sijaan. Tämä voi kuulostaa tavoiteltavalta asialta, mutta samaan aikaan ei siirretä riittävästi ohjaajia tukemaan erityislasten oppimista. Tämä puolestaan voi johtaa koko luokan opetuksen halvaantumiseen kun opettajan aika menee erityislapsen ohjaamiseen tai järjestyksenpitoon. Tähän liittyy myös yleisellä tasolla suuret luokkakoot.

Kolmas ongelma on rahan vähyys oppimateriaalien kuten kirjojen hankintaan. Kirjoja käytetään parhaan mukaan uudestaan ja osa joutuu käyttämään todella heikossa kunnossa olevia kirjoja. Lisäpaineen tälle muodostaa OPS-uudistus missä uusitaan oppimateriaaleja vieläkin enemmän. Raha ei riitä kaikkeen joten uudistuksen käyttöönotto viivästyy.

Nyt kun tyttäreni opiskelee toisen asteen jatko-opintoja Luovissa tunnen kiitollisuutta koulujärjestelmäämme kohtaan ja toivon, että me tulevat kuntavaltuutetut pystymme pitämään koulujärjestelmämme sellaisena, että kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet oppia itselleen ammatti. Siksi siihen kannattaa panostaa, onhan koulutus tunnetusti yksi keino vähentää riskiä nuorten syrjäytymiseen.

Olin maanantaina puhumassa erityisnuorista Väliinputoajien suojaverkot -tapahtumassa.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Eteläpuisto-tapahtuma

Näissä vaaleissa Tampereella isoksi kysymykseksi on muodostunut Eteläpuiston jatkosuunnitelmat. Puiston ympärille on muodostunut Eläköön Eteläpuisto ry (EEP) joka on voimakkaasti sitä mieltä, että Eteläpuistoon ei saa rakentaa yhtään taloa. Toisella puolella on Urbaani Tampere ry, minkä tavoitteena on lisätä urbaania kaupunkia keskustan läheisyyteen lisättynä hyvillä julkisen liikenteen yhteyksillä jne.

Oras Tynkkynen kirjoitti hyvin rakennushankkeiden problematiikasta ja siitä, että rakentaminen jonnekin muualle ei välttämättä ole se ratkaisu. Päättäjien pitää kuunnella kriittistä keskustelua ja punnita kokonaisuutta. Samaa mieltä.


Taustalla Raine Kallio pitämässä puhetta

Eläköön Eteläpuisto ry järjesti viime sunnuntaina tapahtuman missä paikalle oli kutsuttu kaikki ehdokkaat ja Vihreiltäkin oli paikalla useita ehdokkaita. Alatalo lurautti laulun Eteläpuiston puolesta ja puheet olivat hyvin tunnepitoisia. Koska paikka oli autotien vieressä eikä ollut äänentoistoa puheista ei tahtonut kuulua mitään.


Raine Kallio tuuttaa hyvin, ääni varmasti kuului

Susanna Myllylä puhumassa
Vihreistä Raine Kallio ja Susanna Myllylä pitivät puheensa, jonkin verran huutelua, että miksi Vihreät haluaa rakentaa koko puiston täyteen. Vakuuttelivat, että Vihreiden sisälläkin on monia mielipiteitä. Väitteet, että halutaan koko puisto täyteen betonia ei pidä paikkaansa. 


Keskustelua oli paikan päällä...

...ihan kivasti

Poistuin paikalta aika nopeasti, informatiivisuuden kannalta ei ehkä ihan parhaita tapahtumia. Oli mielestäni enemmänkin painostus/hengennostatustapahtuma. EEP:lle pisteet tehokkaasta kampanjoimisesta. Eri ryhmittymät keräsivät sieltä irtopisteitä, ehdokkaat sättivät toisiaan kilpaa. Ei maistunut minulle.

Oma kantani puiston suhteen on kaavaehdotuksen kannalla muutoksin.

Mielestäni nykyisessä kaavaehdotuksessa hyvää on:

  • tien vieressä rakennuksia ja julkinen rakennus paraatipaikalle, eristää äänen pois puistosta
  • lisää asuntoja jotta asuntojen hinnat kaupungissa pysyy kurissa
  • aktivoi kauppaa keskustan alueella, uudelleen käyttää infraa
  • päivittää puistoalueet rannan puolelta viihtyisämmäksi puistoalueeksi
  • Etelätori palvelemaan kaupunkilaisia
  • Uimaranta palvelemaan kaupunkilaisia
  • Hämeenpuiston eteläpää päivittyy (toivottavasti tulee sähkö ja vesipisteitä) ja tien linjaus sujuvoituu
  • kevyen liikenteen reitti Ratinasta parantuu
Ei niin hyvää:
  • Ylätason puiden kohtalo, ehkä osa voitaisiin säästää paremmalla suunnittelulla?
  • Kulmikkaat kulkureitit alapuistossa, ei ainakaan ilmasuunnitelman perusteella näytä kovin luontevilta reiteiltä
  • ns. venerannan kohtalo, paineentasausvoimalaitos pitäisi siirtää sieltä nurkilta pois, mielestäni ranta pitäisi säilyttää noilta osin nykyisellään
Keskustelu tämän ympärillä vielä jatkuu. Ely-keskuksen lausuntoon liittyen kaupungin pitää tehdä muutoksia ja suunnitelma tarkentuu palautteen pohjalta. Harmillista vain, että näissä 2017 vaaleissa on havaittavissa samoja piirteitä kuin vuoden 2012 vaaleissa missä tunnelikeskustelu vei hapen kaikelta muulta keskustelulta. Toivottavasti koulutus, liikenne ja muut kehityshankkeet saavat vielä ihmisten huomiota.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vaalirahoituksen ennakkoilmoitus, Vihreä koirakävely ja kampanjointia

Täytin juuri vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen ja avaan tännekin, että vaalibudjettini on 350€ joista 220€ on omaa rahaa ja 130€ lahjoituksia perheenjäseniltäni (kiitos Harri ja äiti). Näillä näkymin 180€ on mennyt jaettaviin vaalimainoksiin, n. 50€ vaalimateriaaleihin ja loput Somen vaalimainontaan. Mielestäni avoimuus vaalirahoituksessa on hyvä juttu ja jotain on opittu vuoden 2008  vaalirahakohusta. Linkki ilmoitukseeni tästä.


Olin järjestämässä Vihreä koirakävely -tapahtumaa missä kävelimme keskustorin vaalimökiltä Hämeenpuistoa pitkin Eteläpuistoon ja teimme siellä lenkin minkä jälkeen suuntasimme kosken rantaa pitkin Laukontorille ja sitten uuden Vihreä tila -vaalitoimiston kautta keskustorille. Vaikka nilkka on vielä kipeä, kiersin kolmen kilometrin lenkin kepeillä onnistuneesti.

Myöhemmin tein kampanjointia vaalimökillä ja sää suosi kampanjointia. Vaalimökkien avaaminen aiheutti ehdokasvyöryn Keskustorille ja mainosten jakajaa oli ilmeisesti sen verran, että ohikulkevat ihmiset vaikuttivat ahdistuneelta. Mainoksia kuitenkin meni kaupaksi ja mökillä oli ns. hyvä pössis.

Myöhemmin paikalle ilmaantui Pekka Haavisto ja vaalimökin sulkemisen jälkeen siirryin uuteen Vihreä tila -vaalitoimistoon mikä sijaitsee Aleksis Kiven kadulla aivan Keskustorin vieressä. Avajaisissa oli hyvin porukkaa ja rouvan kanssa pääsimme kaverikuvaan Pekan kanssa.

Tuleva presidentti


Tänään sunnuntaina tein parin tunnin siivun vaalimökillä ja pääasiassa mökin sisältä tarjosin kahvia ja teetä kansalaisille ja formaattina on ihan toimivaa kun voi jutella ihmisten kanssa samalla. Monia mietitytti Eteläpuisto ja mikä on Vihreiden kanta asiaan. Vastasimme, että kantoja on monia mutta itsellä ainakin talot sinne on OK kunhan ranta-alueelle tehdään riittävästi puistoa ja koko alue kytketään paremmin muihin puistoihin ja alueisiin. Esim. kevyen liikenteen silta Ratinasta on hyvä juttu. Ymmärrän kyllä pahan mielen ylätasanteen puiden kohtalosta mutta mielestäni alkuperäinen muotopuutarha pilattiin jo 40-60-luvulla rakennetun tien lohkaistaessa siitä ison siivun. Hyvää uudessa suunnitelmassa on myös rannan puisto mikä toimii hyvänä yhteytenä Pyynikille ja paljon isompi alue kuin mitä esim. Ratinassa joten jotain on siitä opittu. Yllättäviäkin kysymyksiä oli esim. mitä mieltä Vihreät ovat ratikasta. Vastaus on tietenkin, että se on hyvä juttu, onhan se ollut yksi Vihreiden tavoitteista jo toistakymmentä vuotta. 

Hämeenkadulla tiukkaa kampanjointia


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Teemat, mainoslehtinen ja vaalilehti

Vaalimainokseni etusivu on aika simppeli esittelykuvan kera
Päädyin kolmeen pääteemaan missä kussakin kolme aliteemaa.

  1. Lapset
    • Erityislapsille ja -nuorille riittävät tukipalvelut - Minulla on omakohtaista kokemusta erityislapsen kanssa elämisestä ja toivon, että voin osaltani helpottaa Tamperelaisten arkea. Tämä liittyy myös seuraaviiin kohtiin alla.
    • Toimiva tuki kouluissa - Mikäli erityislapsia integroidaan normaaleihin luokkiin tarvitaan riittävästi ohjaajia (avustajia) jotta luokan arki toimii ja lapset saavat riittävät eväät jatko-opintoihin ja itsenäiseen elämään. Tukea tarvitaan myös norminuorille jotta opettajat voivat keskittyä opetukseen eikä järjestyshäiriöihin.
    • Järkevät luokkakoot - Jotta opettajat voivat sovittaa opetuksensa oppilaiden mukaan. Järjestyshäiriöt vähenevät ja opetuksen laatu paranee.
  2. Kaupunki
    • Tiivis toimiva kaupunki - Tiiviimpi kaupunki uudelleenkäyttää jo rakennettua infrastruktuuria, mahdollistaa toimivamman joukkoliikenteen sekä tuo paremmat palvelut. Lisärakentaminen tuo verotuloja kaupungille ja  pitää asuntojen hintatason kurissa (uudet asunnot vapauttaa vanhoja asuntoja eli lisää tarjontaa). Eteläpuistoon rakentaminen on OK kunhan puistoaluetta ranta-alueille jätetään ja yhteydet muihin puistoihin tehdään toimiviksi. Uimaranta siellä olisi erittäin tervetullut.
    • Liikenne kokonaisuutena - Ratikan rakentaminen tulee viedä loppuun, pyöräväylät tulee erottaa jalankulusta mikä osaltaan vapauttaa teitä autoille ja liikenne kokonaisuutena toimii paremmin. 
    • Palvelut lähellä - Palveluiden tulisi olla helppokäyttöisiä ja lähellä. Kaupunkilaisilla voisi olla lähipalvelupisteitä missä hoitaa asioita. Sähköisiä palveluita tulisi jatkokehittää. Kiertävä palvelu mikä tulee lähelle, ihmiskontakti asioidessa on myös tärkeä.
  3. Puistot
    • Toisiinsa kytkeytyvä puistoverkosto - Koiraihmisenä tykkään tehdä ympyrälenkkejä ja pyrin välttämään asfalttireittejä. Tampereella on hyviä puistoja mutta mielestäni ne pitäisi kytkeä toisiinsa paremmin siten, että ulkoilijalla on vaihtoehtoja mitä kautta liikkuu.
    • Koirille kakkapussiautomaatteja - Rauhaniemen suunnalla on hyvin koirakakka-automaatteja, niitä pitäisi lisätä myös muihin kaupunginosiin.
    • Riittävästi roska-astioita - Jotta puistot pysyy siistinä tarvitaan riittävästi roska-astioita. 
Avaan näitä lisää myöhemmissä blogauksissa.

Takapuolella lyhyt esittely ja pääteemat sekä linkit SoMeen.
Perjantaina sain flyerit painosta ja tänään alkaa kampanjointi kaduilla. Tampereen Vihreiden vaalilehti on myös painettu, sinne kirjoittamani pikku juttukin on luettavissa sähköisesti täällä.




torstai 9. maaliskuuta 2017

Kampanjointia, lisää vaalikoneita ja numero 237!

Pikku hiljaa alkaa kampanjointi sujua ja olin lauantaina Maalaismarkkinoilla muutaman tunnin jakamassa esitteitä lämpimän mehun kera.

A post shared by Sami Pesonen (@sampeson) on


Tiistaina naistenpäivänä olin Hämeenkadulla tulppaanien kanssa ilahduttamassa busseista kiirehtiviä naisia.

A post shared by Sami Pesonen (@sampeson) on

Vaalikoneista täytin Ylen vaalikoneen ja kysymykset olivat mielestäni Helsingin sanomien -konetta vaikeammat mutta selvisin niistä kunnialla. Tänään vaalikone avattiin ja vastaukseni löytyy täältä videoiden kera. Täytin kokeeksi vaalikoneen ja sain itseni ensimmäiseksi, 97% samaa mieltä itseni kanssa. Tamperelaisen vaalikone meni sitten vanhalla rutiinilla, vielä kone ei ole käytettävissä

Tänään tulivat myös vaalinumerot ja numeroni on:
237

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kuvauspäivä ja Hesarin vaalikone

Vaalimainosta varten olen tsekannut taittajan pohjia ja todennut, että tarvitsen vaakasuuntaisen valokuvan. Kuvassa pitäisi olla kuvani lisäksi ympärillä tilaa siten, että ympärille mahtuu tekstiä. Koska vaalikuva on pystysuuntainen niin ei auttanut muuta kuin lähteä keskustaan kosken rantaan ottamaan vaalikuvia. Rouva suostui olemaan kuvaajana ja parin tunnin sessiossa onnistuimme saamaan useamman otoksen mistä uskon löytyvän kuvan vaalimainokseeni.

Pelleilyn kautta, tätä en flaikkuun asti päästä
Loppupäivän käytin Helsingin Sanomien vaalikoneen täyttämiseen. Loggauduin palveluun ja täytin perustiedot. Vastausaikaa kone antoi neljä tuntia ja aina kun tallensi perustiedot laskuri nollautui neljään tuntiin. Joten aina oli neljä tuntia aikaa kunhan tallensi perustiedot. Kopioin vastaukset tekstieditoriin ja tein alustavat vastaukset mitä sitten iteroin lopulliseen muotoonsa. Useampi kysymys toistui IS:n kysymyksissä joten kopioin tekstuaalisen vastaukseni HS:n vastauksista. Lopputulokseksi sain mielestäni täysipainoisen vastaussetin.

Iso kiitos siitä menee rouvalleni, on hyvä kun voi pallotella mielipiteitä liittyen hiukan vaikeampiin kysymyksiin. Viime vaaleissa koin vaalikoneiden täyttämisen olevan pelkkää tuskaa, nyt vastauksien löytyminen oli helpompaa. Politiikan harrastaminen on tuonut mielipiteisiin enemmän varmuutta. Se on hyvä asia!

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Vaalisloganin valitsemisen vaikeudesta

Käytin viime vaaleissa vaalisloganina Hitauteen taipuvainen mies mikä toimi kohtalaisesti. Sen tarkoitus oli kuvata sitä, että ruuhkavuosien yllättämänä on järkevä hidastaa. Siinä oli oli syvyyttä ja erosi kivasti muiden ehdokkaiden sloganeista. Sen pystyi myös ymmärtämään siten, että käyn hitaalla joten ei ollut siinä mielessä paras mahdollinen uudelleen käytettäväksi.

Tästä johtuen aloitin puhtaalta pöydältä ja aloitin pohtimalla minkä asian puolesta haluan profiloitua tai minkälaiseksi haluan kuvata itseäni. Päädyin aluksi sloganiin Toimivan Tampereen puolesta mikä on aika heikko siinä mielessä, että on riskinä, että se on jollakulla muullakin käytössä. Toimivaa kaupunkia varmasti toivoo muutkin ehdokkaat. Kokeilin erilaisia variaatioita ja Toimivan kaupungin puolesta olisi myös voinut toimia.

Ja näin insinöörinä voin tuoda insinööriyttäni esille ja makustelin Vihreä insinööri slogania, siirryin Sydämellinen insinööri ja kokeilin Sydämellinen aktiivi slogania. Hylkäsin ne ja mietin, voisiko maaliin päästä Ilon kautta? Se kuvastaa toimintatapojani, pyrin löytämään ratkaisuja ilon kautta ja olen insinööri joten Iloinen insinööri voisi olla hyvä! Näin SoMe-kautena brändätään se komeasti hashtagillä l. häsällä ja lopputulos on #iloineninsinööri. Sillä mennään, se on identiteettini. Se rokkaa. Ilon kautta!

torstai 16. helmikuuta 2017

Mitä paikallispoliitikonalku tekee ennen kun aloittaa vaalikampanjoinnin?

No tietenkin pyytää kavereita tukiryhmään ja anelee tukieuroja vaalikassaan sillä ilman vaalibudjettia on vaikea saada näkyvyyttä. Lisäksi vaalikonevastauksiin on hyvä käyttää joukkoistusta hyväksi jotta vastauksista tulee hyviä ja tasapainoisia. Monesti kunnallisvaaleissa ääni saattaa jäädä saamatta kun unohtaa kertoa asiasta omille kavereilleen/tuttavilleen.

Ennen kuin voi pyytää lahjoituksia pitää luoda onnistuneesti erillinen vaalitili jossa on myös toinen käyttöoikeudellinen tilinhaltija. Omalta osalta tämä meni kohtuullisen helposti, yritin ensin Nordeasta verkkopankin kautta mutta olisi molempien pitänyt mennä pankkiin papereita allekirjoittamaan. Koska hätä keinot keksii kokeilin samaa S-pankissa ja siellä onnistui sama verkkopankin välityksellä viestiä lähettämällä asiakaspalveluun alle viikossa. Hyvä esimerkki siitä, että sähköisten palvelujen mahdollistaminen on sitä tätä päivää.




Minkälaisen aneluviestin laitoin? No tällaisen:

Teillekin tiedoksi, että olen ehdolla näissä kunnallisvaaleissa Tampereen kaupunginvaltuustoon Vihreänä ehdokkaana nyt toista kertaa. Edellisissä kunnallisvaaleissa sain mainiot 76 ääntä ja näissä vaaleissa on minulla tarkoitus parantaa äänimäärää ja osaltani tukea Vihreiden orgaanista kasvua ja vaikuttaa asuinympäristöni asioihin suotuisasti.
Mikäli haluat tukea pyrkimyksiäni ilmoita niin pääset mukaan tukiryhmään. Tukemisen muodot ovat täysin vapaaehtoista, esim. tarvitsen sparrausta vaalikonekysymyksiin sekä vaalimateriaaleihin, ideointia ja kampanjointitukea turuilla ja toreilla. Näistä voit valita itsellesi sopivimmat muodot tai ehdottaa muita tukemisen muotoja. Sinun ei tarvitse olla tamperelainen. Sovimme yksityiskohdat suljetussa Facebook-tukiryhmässä (johon sinut mielelläni liitän).
Tarvitsen myös rahallista tukea vaalikassaani ja toivon pienlahjoituksia ja pienikin lahjoitus auttaa suuresti. Kaikki lahjoitukset käytetään vaalikampanjointiin, materiaaleihin ja mainontaan. Helpoiten lahjoitat osoitteessa: http://lahjoita.vihreat.fi/sami.pesonen
Voit tykätä/jakaa myös poliitikko-profiiliani: https://www.facebook.com/PoliitikkoSamiPesonen/
Sekä seurata blogiani (päivityksiä vielä tulossa): http://samipesonen.blogspot.fi/ 
Voit myös halutessasi suositella minua tamperelaisille ystävillesi/tuttavillesi.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kohti kevään 2017 kunnallisvaaleja

On taas aika aktivoitua kunnallisvaaleihin. Olen viime vaaleista lähtien toiminut Tampereen vihreät Ry:n hallituksessa ja tänä vuonna siirryin hallituksessa varalle jotta saadaan toimintaan tervettä kiertoa. Vaalityöstä on kertynyt arvokasta kokemusta kun olen ollut mukana tukiryhmissä 2014 Europarlamentti- ja 2015 Eduskuntavaaleissa.

Olen käynyt vaalikuvassa ja pohtinut vaaliteemoja mitä aukaisen lisää tulevissa postauksissani. Sain ihan onnistuneet otokseni vaalikuvia ottaneelta Karri Harjulta ja olen päivittänyt kuvat joka paikkaan Somessa ja myös täällä blogissani. Muutin blogin nimen geneeriseksi "Politiikko Sami Pesonen" aiemmasta "Hitauteen taipuvainen mies" nimestä jotta blogin tarkoitus aukeaisi helpommin. Näin mahdollistan tehdä taustatsekkiä mikä minä olen miehiäni jos äänestyskiinnostus heräsi.